Onko sinulla lupa haluta? Sallitko itsellesi haluamisen?

Onko sulla lupa haluta?

Onko sulla lupa saada?

Onko sulla lupa vastaanottaa?

Onko sulla lupa käyttää?

Tällaisilla pohdinnoilla alkoi Valmentamossa Life coach opinnot, kun aiheena oli raha, ura ja ajankäyttö.

Kysymyksiä pohtiessani mieleen tuli lapsuus ja nuoruus. Olen aina halunnut isosti ja paljon, jotain erilaista kuin muut. Siitä olen saanut toruja läpi elämän, vielä aikuisiälläkin. Mitä enemmän syyllistettiin, sitä enemmän halusin. "Ei Sohvi tollasta voi haluta" oli ehkä klassisin lause, mitä aikuisten suusta tuli. Se sai minut joka kerta suuttumaan, miksi en voi haluta? Kylläpä haluan, vielä saan ja sen kyllä sitten näette! Uhosin usein. Vastauksena sain kuulla, ettei tuo ole soveliasta, kun sitä normaalia elämää, niinkuin tavalliset ihmiset. alas sieltä pilvilinnoista! "

MUTTA KUN EN HALUA OLLA TAVALLINEN! Kiukuttelin.

 Tämä liittyi siihen miksi halusin isona. "Musta tulee isona rikas ja kuuluisa, mä haluun telkkariin ja lehtiin, olla kirjailija ja muotitalonjohtaja!" Teininä tähän listaan tuli vielä stylisti, muotisuunnittelija ja yrittäjä. Mä haluan elää luksuselämää!

 Unelmoin jo nuorena isosti ja sain siitä toruja, ettei tuollaisia saa haluta.

Miksi oi miksi? Aikuiset yrittivät "puhua järkeä" jotta luopuisin unelmistani. En luopunut.

Yhteiskunta on luonut meille "sen normaalin" mitä kaikkien pitäisi automaattisesti haluta. Rahastakaan ei ole soveliasta puhua, ainakaan ääneen. Jos sanoo ääneen haluavansa rahaa tai olla rikas on automaattisesti ahne paskiainen. Tässä yhteiskunnassa ihannoidaan niukkuutta ja silti lototaan joka viikonloppu. Miten nurinkurista! Raha pitää kovalla työllä ansaita raataen! Miksei raha voi tulla helposti? Jos raha tulee helposti, sitä ei muka ole ansainnut ja sinua paheksutaan. Ainakaan et saa materialismilla näyttää, että hyvin menee ja on vaurautta. Omaisuuttaa pitää "piilotella". Jos on rikastunut, vaikkapa yrityskaupoilla, niin pitää ajaa vähän rönttänällä ladalla ja asua vaatimattomasti ikkunattomassa mökissä keskellä peltoa, niin sitten on hyväksytty varakas ihminen tähän yhteiskuntaa. Mutta jos ajat uuden karhealla mersulla ja asut isossa hulppeassa lukaalissa, niin olet pröystäilijä, kusipää, jolle toivotetaan huonoa onnea! "joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa" "kel onni on, sen onnen kätkeköön". Nämä olivat jokseekin kärjistettyjä esimerkkejä, mutta ymmärsitte pointin. 

On jokseenkin erikoinen ajatus, että onnea ja menestystä pitäisi piilotella, sillä keneltä se on pois jos toisella menee hyvin? Yleinen ajatus tuntuu olevan, että se on itseltä pois, jos kaverilla menee hyvin. Yhteiskuntamme on myös jotenkin niin koukussa siihen kurjuuteen, että sitä ihannoidaan. Ehkä ei edes haluta pois huonoista fiiliksistä. Ajatus on, että elämä ei ole hauskaa, ei sen kuulukkaan olla. "Hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää" lauletaan meidän joululauluissa. Eipä ihme, että tämä on iskostunut syvälle ihmisiin. Menestyksen ja vaurauden eteen usein pitää tehdä kovasti töitä, joten miksi työn hedelmästä ei saisi iloita ja nauttia?

Mielestäni tässä on kyse vahvasti uskomuksista, jotka meihin on istutettu. On hyvä tietää, että kaikki uskomukset päässä eivät välttämättä ole omia. Ne ovat voineet tulla, vaikkapa vanhemmilta ja isovanhemmilta. Jos kotona on aina hoettu, että rikkaat ihmiset ovat ahneita ja sydämettömiä. Olet omaksunut tämän uskomuksen jo lapsena. Sen myötä saatat miettiä, en halua olla ahne ja sydämetön. Tämä uskomus estää sinua vaurastumasta. Tai saatat salaisesti haaveilla, vaikkapa laulajan urasta, mutta joku on joskus sinulle sanonut, että hankipa nyt joku ihan oikea ammatti ja vakituinen työpaikka. Niin sitten menet opiskelemaan sitä "yleisesti hyväksyttyä" ammattia ja päädyt oravanpyörään, jota vihaat ylikaiken. Oravanpyörä uuvuttaa, niin ettei siinä ehdi edes ajatella elämäänsä. Raahaudut töihin miettien, voisinpa vain laulaa kaikki päivät. Tässä yhteiskunnassa ei juuri kehuta tai kannusteta. "ei kehuta ettei ylpisty" on meidän perisuomalainen kansanviisaus. Turha ihmetellä, kun tällä kansalla on surkea itsetunto. Unelmoimaan meitä ei ainakaan opeteta. Olen kohdannut monia, jotka sanovat, etteivät osaa unelmoida. "Se on niin vaikeaa, emmä tiedä mitä mä haluun tai ehkä tiedän, mutta en mä viitsi unelmoida, kun eihän se kuitenkaan toteudu".

Olen usein pohtinut sanaa oikea työ ja oikea ammatti. En oikein vieläkään tiedä mitä ne tarkalleen tarkoittavat, voin vain tulkita, että ihmiset keiden suusta olen tuota kuullut tarkoittavat, että oikea työ ja ammatti on jokin yleisesti tiedetty ammatti, kuten hoitaja tai kokki. Omasta mielestäni oikea työ ja oikea ammatti merkitsee jokaiselle eri asiaa. Jos teet sitä, mistä nautit ja elätät sillä itsesi, niin kyllä se on ihan oikeaa työtä ja oikea ammatti. "No onko sulle töitä tai riittääkö töitä," lausahduksia olen myös kuullut vuosien varrella. Mietin usein, että miksi vaikkapa automekaanikolta tai myyjältä ei kysytä samoja kysymyksiä. Jos tekee työtä jollain vähän erikoisemmalla alalla tai on jokin erilaisempi ammatti, niin eikö silloin pitäisi sanoa vau sulle varmasti riittää töitä, kun ei ole niin kovaa kilpailua!

Kuten kerroin minua on läpi elämäni toruttu siitä, etten saa haluta tai elän kuulemma pilvilinnoissa, joista pitäisi tulla äkkiä alas. Lapsena minulle muodostui vahva mielikuva siitä, mitä se tavallinen normaali elämä on. En halunnut sitä, se ei vain kerta kaikkiaan kutsunut minua. Jotenkin tiesin jo silloin, että isona tulen tekemään jotain erilaista. Kun kovaan ääneen kerroin unelmistani sain lyttäystä. Jopa opo ja opettajat yläasteella sanoivat, että voisitko nyt Sohvi jotain ihan oikeaakin ammattia miettiä, kun kerroin innoissani stylistikoulusta ja heilutin esitettä. Valmistuin stylistikoulusta vuonna 2005, ja siitä asti olen itseni sillä työllä elättänyt. Niin siitä huolimatta ei stylisti ole Suomen lain mukaan ammattini. Ammattini on virallisesti vaatetustalan artesaani. Tämä koska kävin valtion hyväksymän ammattikoulun. Stylistikoulu oli yksityinen koulu, joten sitä ei kelpuuteta. Miksi oi miksi? Yrittäjän ammattitutkinnossa vuonna 2014 opettaja nauroi minulle ja vaaleanpunaisille nettisivuilleni. Ei tulisi mieleenkään tilata tuollaisia palveluita, miten joku voi mukaan elää jollain shoppailulla ja korkokenkäkoululla. Hän nauroi naama punaisena koko luokan kuullen. Tämä kaikki, vaikka kerroin hänelle, että olen tällä työllä jo itseni elättänyt. 

On jotenkin hullua, miten sitä on joutunut todistelemaan omaa uravalintaansa lukuisia kertoja. Sitä, että kyllä minulle maksetaan tästä ja tämä on minun ammattini. Vasta kun aloin saamaan julkisuutta stylistin työn puolesta alettiin minut ottamaan vakavasti näissä paikoissa, missä olin saanut kuulla vähättelyjä ja vinkkejä hankkia oikea ammatti. Tyylikirjan julkaisemisen tienoilla sain näiltä tahoilta naureskelevia kommentteja "jaa onko toi joku omakustannekirja" Ei ole, vaan kustannusyhtiön! Räväytin ja sain sillä naureskelijat hiljaiseksi. On se vaan erikoista, miten omaa työtä joutuu perustelemaan ja hankkimaan kaikenlaisia meriittejä, että otetaan vakavasti. Joutuuko lähihoitaja tai opettaja näihin samoihin keskusteluihin? Tuskin.

Nytkun olen alkannut brändäämään itseäni ihanuusvalmentajaksi en ole saanut epäilevää tai vähättelevää kommenttia, kuten stylistin ammatista. Onko maailma siis muuttunut jo niin vai johtuuko se siitä, että olen tässä kohtaa elämääni saavuttanut jonkin sortin auktoriteetin ja ollut riittävästi esillä? Olen myös miettinyt viime aikoina, mistä edellä mainitsemani vähättelevät ja arvostelevat kommentit kumpuavat. Miksi herätän niin paljon mielipiteitä? Kommentit kertovat kommentoijasta, eivät minusta mitään. Sain hiljattain aikamoisen ryöpytyksen päin naamaa aivan yllättäen. Siinä myös kyseenalaistettiin valmentaja uraani ja aivan kaikkea tekemistäni. Kuunnellasi ryöpytystä olin rauhallinen ja hiljaa. Olin itsekin hämmästynyt, miten hyvin pysyin omassa voimassani, enkä lähtenyt riitelemään. Itselleni tämä oli merkki kasvustani sekä siitä, että seison niin vahvasti oman juttuni takana, ettei minua helposti siitä keikauteta. Kun katselin tilannetta ja kuuntelin arvostelua huomasin, kuinka henkilö puhui täysin omien pelkojensa kautta ja toinen vielä komppasi häntä sermin takaa. Varsinainen koulukiusaamistilanne. Voivatko aikuiset ihmiset tosiaan käyttäytyä näin? Mietin. Saankohan vielä lumipalloja selkään, kun poistun, pohdin. Kiitin avautumisesta ja poistuin. Ryöpyttäjällä oli selvästi helpottunut olo, kun sai purkaa patoutumansa. Itse mietin, että tällä oli selkeästi tarkoitus, että näin kävi, vaikka se ei mukavalta tuntunutkaan.

Miksi yhä edelleen meitä yritetään tunkea muottiin, jonka joku muu on luonut? Millä perusteella tänä päivänä meille vielä sanellaan, mikä on sitä normaalia tavallista elämää? Muuttuvassa maailmassa tulee kokoajan uusia ammatteja ja keinoja työllistää itsensä. Jos sulla on intohimo voit luoda siitä itsellesi tulonlähteen. Mielestäni ei voi sanoa mikä on oikeaa työtä ja mikä ei. On myös lupa unelmoida ja lupa haluta jotain muuta kuin sitä, mitä yhteiskunta sanelee. Ei tarvitse alistua aivopesulle. Meillä on nyt mahdollisuuksia enemmän kuin koskaan. Somemaailma ja netti ovat tuoneet meille niin paljon mahdollisuuksia, ettei mitään rajaa. Uskon vahvasti, että tulevaisuudessa tulee yhä enemmän olemaan uusia innovatiivisia yrittäjiä, jotka työllistävät itsensä mobiilisovellusten kehittämisellä, erilaisilla verkkovalmennuksilla, kirjojen kirjoittamisella jne. Voit kansainvälistää oman bisneksesi kotisohvalta käsin luomalla esimerkiksi englanninkielisen verkkovalmennuksen tai kirjoittamalla e-kirjan tai kehittämällä tekoälypohjaisen mobiilisovelluksen. Kuinka siistiä, vai mitä!? Ei tarvitse mennä montaa kymmentä vuotta taaksepäin, kuin tämä ei olisi ollut mahdollista, eikä onlinebusineksestä osattu edes unelmoida.

Tärkeintä on kuitenkin se, kun itse tietää mitä tekee ja nauttii siitä täysillä! Jos lähiipiiristä tulee ikävää kommenttia, niin hakeudu toisenlaiseen seuraan. Älä jätä sun unelmia toteuttamatta siksi, että joku muu ei niihin usko. Sulla on lupa unelmoida. Sä voit itse luoda sen sun tavallisen normaalin elämän. Ja muista, olet ihana omana itsenäsi!

Mitä ajatuksia sulle tulee mieleen tästä aiheesta?