Sain neuvolassa moraalisaarnan, kun palasin työelämään - mikä sua vaivaa, kun et kotona viihdy?

Julkaisin tämän blogi kirjoituksen stylistin blogissani vuonna 2019, kun olin ollut äiti 10 vuotta. Olin pantanut tätä tekstiä monta vuotta, enkä uskaltanut sitä julkaista, koska pelkäsin ilkeitä kommentteja ja someraivoa. Nytpäätin julkaista tämän täällä uudessa blogissa.

Lähetin äitienpäivää edeltävänä perjantaina uutiskirjeen tilaajilleni. Halusin kertoa äitienpäivän kynnyksellä siitä, miten äitiys muutti urani suunnan. Lapsen synnyttyä siirryin mallimaailmasta stailaamaan tavallisia naisia. Koon merkitys hävisi, enkä tuntenut kuuluvani joukkoon mallimaailmassa, edes ennen raskautta edeltävänä aikana, jolloin olin kokoa 36. Tunsin olevani jo silloin lyhyt ja lihava. Nautin tänä päivänä työstäni tavallisten naisten stailauksen parissa suunnattomasti, ja koen sen olevan kutsumukseni. Hyvin pukeutuminen ja siitä seuraavasta hyvästä olosta nauttiminen on kaikkien etuoikeus ja mahdollisuus, ei vain hoikkien.

Oma vartaloni muuttui synnytyksen jälkeen ja raskauskilot eivät todella jääneet sairaalaan vaan tulivat mukana kotiin asti, mikä aiheutti sanomista muun muuassa neuvolassa. Olen nykyään kokoa 44, en suostu olemaan kidutusdieeteillä ja nautin olostani. Olen hyvä juuri tällaisena, kuului viestini uutiskirjeessä (huom. uutiskirjeen voit tilata tämän sivun alaosasta!) Sain teiltä kirjeen lähettämisen jälkeen viestejä, kiitos paljon niistä, ja koen, että tästä asiasta haluan puhua vielä lisää täällä blogissakin.  Siitä, miten kamalat odotukset äiteihin kohdistuu, eikä tämä koske vain vartaloa. Vaan ihan kaikkea muutakin, esimerkiksi työelämää ja sitä, miten ihmiset sinut näkevät ja mitä odotuksia lapsen syntymän jälkeen sinuun kohdistuu!

Äitinä (ja yrittäjä-äitinä) joitain asioita on vaikea sulattaa. Olen ollut tosiaan nyt äiti 10 vuoden ajan. Kymmeneen vuoteen on mahtunut iloa ja naurua, mutta myös vaikeaa ja väsynyttä aikaa. Välillä teki mieli luovuttaa ja ottaa vain lomaa kaikesta. Paino on asia, josta sain herkästi kommenttia. Äitiys on kasvattanut minua paljon.. Raskaus ja vauva-aikana koin kuitenkin usein, etten saa rauhassa nauttia äitiydestä. Usein oli joku ulkopuolinen huomauttelemassa vatsan koosta tai painosta. Neuvolassa ainoa aihe tuntui olevan painoni. Sf-mittaa ei mitattu puolen välin jälkeen, kun vatsani oli kuulemma niin valtava (??). Vatsan ympärys oli 118cm synnärillä, kun itse sen siellä mittasin. Synnärille kun sitten vihdoin päästiin, kätilö ei uskonut synnytyksen olevan käynnissä, koska näytin liian hyvältä! Olin siis meikannut synnärille, koska halusin kokeilla onko se mahdollista. Vaadin lääkärin ja hän totesi, et lähdetään laittaan epiduraalia ja kätilö olisi passittanut kotiin, vain siksi että näytin liian hyvältä! Wtf!?

Traumaattisen imukuppisynnytyksen jälkeen neuvolassa eka kysymys oli että "mitäs sä aiot tehdä tolle sun painolle?", että se saadaan laskemaan. Vaaka näytti 95kg. Synnärille lähtiessä paino oli 110kg. On sanomattakin selvää, että kun anorektikko alkaa vuosien kidustusdieetin jälkeen syödä, niin keho varastoi kaiken ja pitää tiukasti siitä kiinni ja paino nousee vauhdilla.

Tältä näytin 48h valvomisen jälkeen. Synnytys kesti 26h ja päättyi traumaattiseen imukuppiin. 

Meikannut äiti, huono äiti?

Vauva-aikana sain paljon paheksuvaa kommenttia siitä, että miten äiti voi käyttää korkokenkiä ja huulipunaa, vauva jää varmasti hoitamatta, kun äiti näyttää tuolta. Huoliteltu ulkonäköni aiheutti enimmäkseen vihaisuutta. Luultavasti johtui vain kateudesta, pohdin nyt.

Mutta nyt haluan pohtia ääneen sitä, että miksi ihmeessä äiti ei saisi pitää huolta itsestään? Miksi itsestään huolta pitävä äiti on yhtä kuin huono äiti? En pysty ymmärtämään tällaista ajattelutapaa. Aina ei jaksa meikata, ymmärrän sen oikein hyvin. Mutta jos kuitenkin jaksaa ja haluaa, ei se voi olla huono asia.

Mielestäni samalla vaivalla voi hyvin laittaa päälleen niin kauniit vaatteet kuin likaiset verkkaritkin. Teen itselleni kauniin meikin 2 minuutissa, se ei ole vauvan hoidosta pois, varsinkin kun vauva nukkuu. En tiedä miten jaksoin aina meikata, mutta se auttoi omaa mielialaa ja tein se itseni vuoksi.

Sain paljon kehoitusta siihen kuinka pitäisi jumpata, kun vauva nukkuu, jotta kilot lähtee. Nukuin mieluiten itsekin silloin tai olin vain. Ja nautin siitä, kun saa vain olla hetken rauhassa. Tähän voi varmaan moni samaistua. Miten voit jättää vauvan isän kanssa ja mennä kampaajalle!? Kuulin tällaisiakin syytöksiä. Huulipuna ja kauniit vaatteet olivat minulle selviytymiskeino ja auttoivat hyväksymään muuttuneen vartalon. Kuukausittainen kynsihuolto ja kampaaja oli hengähdyshetki, jolla jaksoin taas eteenpäin. Se oli sitä omaa aikaa. Toiselle hengähdyshetki ja arjen pelastus on salilla käynti, toiselle kauneushoitolassa käynti. Eikö äiti saisi tosiaan ottaa kerran kuukaudessa 2 tuntia omaa aikaa ja hemmotella itseään? Miksi tästä pitäisi kokea syyllisyyttä? - Minä ansaitsen tämän! kivahdin aina arvostelijoille. Jos äiti ei voi hyvin tai ei jaksa se heijastuu vauvaan. Meillä valvottiin 1.5 vuotta. Kauneushoitolassa oli hiljaisuus ja sai vaikka nukkua hetken.

Imetys ei onnistunut toivotulla tavalla ja pulloruokinnasta huomauttelua tuli jatkuvasti, eksää imetä!? - No kun ei tule maitoa, minkäs teet. Eniten kiukutti se, että jopa lapsettomat kommentoivat näinkin henkilökohtaisesta asiasta. Eiköhän se ole pääasia, että vauva saa ruokaa. Toisille on luontevaa kulkea tissit paljaana julkisilla paikoilla, toisille se ei ole ollenkaan luontevaa. Toisilla maitoa tulee valtavasti, mutta kaikilla automaattisesti ei oma maito riitä. Nuoresta iästä myös huomautettiin ja jouduin usein selittelemään, että lapsi on toivottu, eikä mikään vahinko. Paheksuntaa on aiheuttanut jopa se, että asumme Helsingin keskustassa. Toinen on onnellinen maalla ja toinen kaupungissa.

Töihinpaluu

Paheksunta alkoi myös silloin, kun palasin töihin vajaa vuoden mammaloman jälkeen. Oli taloudellisesti pakko. Neuvolassa sain ensimmäisenä moraalisaarnan siitä, miten voi viedä noin pienen lapsen hoitoon. Mikä sua vaivaa, kun et kotona viihdy? Minulle tarjottiin jopa synnytyksen jälkeiseen masennukseen apua tarjoavaa ryhmää. Olin kaikkea muuta kuin masentunut. Tässä nyt muutamia esimerkkejä siitä, miten koen saaneeni enimmäkseen arvostelua ja syyttelyä kuin kannustusta  ja tukea pikkulapsiaikana. Olen alusta asti ollut yksin taloudellisesti ja muutenkin vastuussa lapsesta, vaikka vauva syntyi avioliittoon. Usein olin väsynyt ja toivoin vain lomaa kaikesta. Usein menin töihin, vaikka en halunnut, mutta oli pakko, jotta talous pysyi tasapainossa. Silloin olin työssä (yrittäjänä silloinkin), josta en pitänyt, koska stylistin työ ei vielä kunnolla elättänyt.

Raha kiinnostaa

Ainiin, entäs se äitiyspäiväraha.- Saaksä edes mitään äitiyspäivärahaa, kun sulla ei ole vakituista työpaikkaa!?- Et sä varmaan saa edes mitään äitiyispäivärahaa! Kuulin lukuisia kertoja. Kerran eräs kaveri soitti minulle vain kertoakseen, että hän ei muuta minulle toivo kuin vakituista työpaikkaa, jotta saisin äitiyspäivärahaa. - Anteeksi mitä!? Kivahdin joka kerta. Olin totaalisen häkeltynyt näistä kommenteista. Mielestäni ne olivat todella röyhkeitä ja loukkaavia. Seuraavaksi pieni yleissivistys: jokainen Suomessa asuva Suomen kansalainen tai sosiaaliturvaan oikeutettu henkilö saa Kelan maksaman äitiyspäivärahan. Jokainen on oikeutettu siihen minimiin, joka on reilu 400€ / kk, tähän päälle voi saada muita tukia. Äitiyspäiväraha määräytyy 2 vuoden takaisien tulojesi perusteella. Mikäli tulosi ovat nousseet vähintään 20% viimeisen puolen vuoden aikana, lasketaan äitiyspäiväraha sen perusteella. Yrittäjä voi nostaa YEL-maksuaan korkeammaksi heti, kun raskaustesti näyttää plussaa. Korkeaa YELiä pitää maksaa puoli vuotta (nykyään 12kk), jotta äitiyspäiväraha lasketaan sen mukaan. Olin ollut opiskelijatuloilla 2 vuotta sitten eli olisin saanut minimi äitiyspävärahan, mutta kun ystävällinen vakuutusmies kertoi, että nyt kannattaa nostaa YEL-maksu niin korkealle kuin pystyt sitä maksamaan, niin saat hyvät äitiyspäivärahat ja voit olla huoletta kotona sen 9 kk. Niin minä tein ja nostin YELin 50 000€ ja maksoin 650€/kk sitä maksua (tämä oli vuonna 2008). Tämän toimesta ensimmäinen korottettu 56 päivää äitiyspäiväraha oli melkein 3000€ nettona ja sen jälkeen 1850€/kk nettona. Kun päätös oli tullut menin kertomaan näille taivastelijoille, että kuule mun äitiyspäiväraha on enemmän kun sun kuukauden palkka. Että miten sä pärjäät?

Olen ylpeä itsestäni äitinä. Olen yksin selvinnyt monesta kriisistä ja siitä huolimatta onnistunut kasvatuksessa yksin. Lapsestani on kasvanut fiksu nuorimies. Minime saa 10+ matikan kokeesta, on verbaalisesti hyvin lahjakas ja kehittynyt ikäisekseen. Hän oppi puhumaan ja kävelemään alle vuoden ikäisenä. 

Olisipa kiva ollut näistä saada arvostelijoita edes pieni kehu, mutta ei. Olen kiitollinen ja onnellinen kaikesta. Saan tehdä unelmatyötä, niin että voin viettää enemmän aikaa Minimen kanssa ja viedä hänet kuukauden lomalle Balille. Meillä ei herätä aikaisin aamulla kellon soittoon, eikä juosta kiireessä töihin ja kouluun. Voin tarjota lapselle turvallisen ja hyvän elämän, ja siitä olen iloinen ja koen onnistumista. En osaa leipoa pullaa, käymme ulkona syömässä, kun en jaksa laittaa ruokaa. Haaveilen sisäköstä, koska en pidä kotitöistä. Tarvitsen säännöllisesti omaa aikaa ja haluan helppoa elämää. Olen sarjayrittäjä ja aion jäädä viimeistään 40 vuotiaana eläkkeelle. Jos Minime haluaa lähteä ulkomaille opiskelemaan, voin sen mahdollistaa ja lähteä vaikka mukaan.

Enemmän pitäisi kannustaa ja hyväksyä, että jokainen on ihana äiti omalla tavallaan. Ei voi arvostella muita. Enää en lotkauta korvaani arvostelulle eikä sitä enää juurikaan tule, mutta sillon vuosia sitten olin tosi herkkä kaikelle ja kun sitä negaa tuli niin paljon enemmän kuin kannustusta tai positiivista kommenttia. Itkin usein yksin peiton alla miksi en saa olla rauhassa äiti omalla tavallani, miksi kuulen jatkuvasti arvostelua ja ilkeitä kommentteja.

Haluan kannustaa jokaista olemaan äiti omalla tavalla. Haluan myös sanoa teille arvotelijoille ja pään aukojille, että suu kiinni! Kenelläkään ei ole lupaa/velovollisuutta/oikeutta mennä arvotelemaan toisen äitiyttä / ulkonäkyä. Ei yhtään mitään. Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla äiti, eikä ole mitään tiettyä kriteeriä sille, miltä äidin pitää tai ei pidä näyttää. Äidillä on lupa huolehtia omasta itsestään ja ottaa ihan omaa aikaa. 

MTV uutiset haastatteli minua vuonna 2019 tämän blogitekstin julkisun jälkeen. Voit lukea jutun klikkaamlla tästä.